Voi elämän kevät. Lopetin vanhan blogini puolisen vuotta sitten ja tässä sitä taas ollaan. Uudella maaperällä. Ärsyttää, kun en osaa käyttää tätä alustaa, jonne menin ostamaan oman domainin, ja ärsyttää eniten ehkä se, etten todellakaan viitsisi katsoa noita videoita, joissa tämän käyttöä opetetaan. Mieluummiin siis hakkaan päätäni seinään kokeilemalla ja turhautumalla. Olisi niin paljon teknistä opittavaa, muttei lainkaan kiinnostusta.
Jos tämä olisi ihan aikuisten oikeasti tavoitteellista, niin voisin toki palkata jonkun tekemään tämän teknisen puolen ja itse keskittyä vain tekstin tuottamiseen, mutta siihen en ole valmis. Sillä tämä on harrastus, riippakivi, ajatustenvirta, unelma, toteutukseen tuleva unelma. Halu kirjoittaa ei ole kadonnut, rakenne ja aiheet kyllä. Vaan eikös vanha totuus ole, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla? Sitä tässä sitten tehdään.
En ole siis vielä ollenkaan varman tämän blogin rakenteesta, ja kaikkinainen pohjien seulominen on työtä, josta en piittaa. Mutta aikomus olisi oppia pikkuhiljaa. Saada tästä käyttäjäystävällinen pohja, kunhan opin muistamaan miten navigoida. Sisältö tulee olemaan tässä vaiheessa sillisalaattia, kehoitan siis aina aloittamaan kotisivulta, jonne olen alkuun kehittänyt kolmikantarakenteen: Identiteetti on pohdittua tekstiä siitä, miten eli kuinka olen oppinut ajattelemaan, Tarinoita sisältää tarinoita elämästäni painottuen elämään Ameriikassa (osin vanhoja juttuja edellisistä blogeista) ja Mielleyhtymiä on tätä blogimaista ajatustenvirtaa, jota voisi kasvamiseksikin kutsua. Tämä on alku, lopussa sitten kiitos, ja ehkä ihan toisenlainen rakenne, seisoo.
Tätä kirjoittaessani elämme edelleen korona-aikaa, joka on muuttanut maailmaa ja sosiaalisia suhteita aikalailla häränpyllymäisesti, emmekä tiedä millainen uusi arki tulee olemaan. Meillä Pohjois-Karoliinassa tautitapauksia on edelleen varsin paljon ja liki kaikki koulut ovat aloittaneet syyskauden virtuaalisesti. Itse teen töitä normaalia vähemmän, jotta jaksan desinfioida ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia (enkä nyt ota kantaa siihen, ovatko ne hyviä vai huonoja ohjeita). Mieheni työskentelee pääosin kotoa käsin ja collegesta valmistunut tytär etsii työtä, jossa ei joutuisi liiaksi alttiiksi virukselle. Osa elämästä on tauolla, sillä teattereihin tai muihin kokoontumisiin ei pääse, eikä haluta mennä. Yritän muistaa sosiaalisen vastuun ja toimia sen mukaisesti, työskentelenhän terveysalalla.
Koko korona-jupakka on laittanut ajattelemaan ja etsimään uudenlaisia keinoja turvata maapallomme elämää; tai ainakin niin haluan uskoa! Itselleni se on tuonut (liikaa) aikaa pohtia ja rakentaa loppuelämäni eloa, tästä tulen kirjoittamaan myöhemmin. Olen perehtynyt hienoihin kirjoihin, oppaisiin ja identiteettiä kehittäviin opuksiin, ja olen astunut seuraavan askeleen työpolulle: opiskelen hoitomuotoa, jonka nimi on Ortho-Bionomy enkä osaa sitä kääntää suomeksi, sillä siellä sitä ei vielä tunneta. Tästäkin haluan kirjoittaa lisää, sillä se on aivan uusi maailmansa ja oppimisessa kaikenlainen ajatustenvirta eli tekstiksi tuottaminen on minulle ominaista.
Aika, tuo uusiutuva luonnonvara, jota voidaan ajatella joko lineaariseksi tai sykliseksi päivästä ja mielentilasta riippuen, on sitten tavallaan tässäkin keskiössä. Sitä joko on tai laitetaan olemaan: inspiroivan työn, opintojen ja sosiaalisten suhteiden sekaan sitä on jostain löydettävä ja siihen on uskaliaasti tartuttava, sillä luominen on ns. tuottamatonta hommaa eikä aina fyysisesti kovin helppoa. Pienten luomistuokioiden ujuttaminen arkipäivään ei ole osoittanut kovin produktiiviseksi, joten yritän uudella rakenteella: kalenterissa on päiviä kirjoittamiselle ja siitä palautumiselle. Kalenterissa on myös aikaa kirjoille, niiden lukemiselle ja kuuntelemiselle: oi kuinka mielenkiintoisia kirjailijoita Suomi onkaan pullauttanut!
Kaikessa siis lankeavat yhteen elämäni kokemukset, niistä selviäminen, maasta- ja maahanmuutto, opiskeleminen toisella kielellä ja kahden suhteellisen vahvasti hallitsemani kielen nivoutuminen yhteen. Rakkaus omaan kieleeni on vankka, mutta elämänpiirini on englanninkielinen mikä välillä surettaa kovastikin. En edelleenkään pysty kirjoittamaan englanniksi (se on kaukana virheettömästä), vaikka ajatteleminen ja oppiminen on sille puolelle lipsunutkin. Joissain asioissa kaukaa näkee paremmin, mutta tämä ei koske USAn politiikkaa, joten sen rajaan tiukasti näiden sisältöjen ulkopuolle. Silti saatan kirjoittaa siitä, miten ja mitkä asiat vaikuttavat yhteiskuntaan, jossa asun. Koen tärkeäksi ymmärtää maata, jonka kansalaiseksi olen, sanottakoon vaikka teknisistä syistä, hakemassa, eikä siihen vaikuta se, ketä äänestäisin, jos voisin. Halu ymmärtää, oppia ja luoda yhteyksiä on minulle tärkeää, politiikka ei.
Kirjoittaminen on tapani järjestää ajatuksia ja kokemuksia. Mutta siinäkin tavoitteeni on kehittyä: luoda tavoitteita, järkeistää ja antaa ajattelemisen aihetta. Laita siis rohkeasti kommenttia ja toiveita, jos siltä tuntuu.
Kirjoittajapolku 