Pienen maan pippurinen kansa. On niin tavattoman paljon kaikkea, mistä olla ylpeä. Kun on mahdollisuus katsoa etäämmältä, niin suunnaton ylpeys valtaa sielun ja suomalaisuuden. Kansakunnan kaikki saavutukset ja yhteenpuristunut itsenäisyys, jota voi vain ihailla: turvallinen, kylmä, sivistynyt ja koulutettu. Sanomaton liikutus valtaa mielen, kun ajattelen sivistystä ja koululaitosta, joka sittenkin on parhaita maailmassa. Kaiken syntyä,Jatka lukemista ”LUKU 2 Identiteetti”
Kirjoittaja-arkisto:kirjoittajapolku
Syyskuu 2020
Voi elämän kevät. Lopetin vanhan blogini puolisen vuotta sitten ja tässä sitä taas ollaan. Uudella maaperällä. Ärsyttää, kun en osaa käyttää tätä alustaa, jonne menin ostamaan oman domainin, ja ärsyttää eniten ehkä se, etten todellakaan viitsisi katsoa noita videoita, joissa tämän käyttöä opetetaan. Mieluummiin siis hakkaan päätäni seinään kokeilemalla ja turhautumalla. Olisi niin paljon teknistäJatka lukemista ”Syyskuu 2020”
LUKU 1 Muutos
Haluan kertoa isoista elämänmuutoksistani tunteettomasti ja yksiselitteisesti, sillä niin olen elänyt koko elämäni. Ota tavoite ja suorita. Päätä, että haluat muuttaa pois kotoa ikinä palaamatta ja ala laskea päiviä. Jätä kaikki, johon voimat, ja ennenkaikkea elämäntaidot, eivät riitä. Hylkää perheesi pelastaakseni itsesi. Ei, en ole katunut päätöksiäni, sillä ne olivat matkalippuni ainoaan vapauteen, jonka pystyinJatka lukemista ”LUKU 1 Muutos”
Mistä minä tulen?
Kesti 51 vuotta oivaltaan kuka olen ja mistä tulen. Tai no, eihän sitä ihan lapsena asiaa ajatellut kovinkaan tietoisesti, mutta taustalla se on häälynyt aina. Sillä elämäni alku ei antanut minulle kuuluvuutta mihinkään, joten olen yrittänyt paikata tätä puuttuvaa palasta härkäpäisesti, itsepintaisesti ja suhteettomasti. Tämä ei ole mikään minut jätettiin paloaseman portaille -tarina, eikä muukaanJatka lukemista ”Mistä minä tulen?”
Introduce Yourself (Example Post)
This is an example post, originally published as part of Blogging University. Enroll in one of our ten programs, and start your blog right. You’re going to publish a post today. Don’t worry about how your blog looks. Don’t worry if you haven’t given it a name yet, or you’re feeling overwhelmed. Just click theJatka lukemista ”Introduce Yourself (Example Post)”