Intuitiivisesti intuitiosta

Välillä on ikävä bloggaamista ja sitä, että voi ottaa yhden pienen idean ja alkaa laajentaa sitä. Näin useimmat kirjoitukseni syntyivät: hetken mielijohteesta, yhdesta ajatuksesta, joka yhtäkkia leveni ja laveni. En koskaan suunnitellut ennakkoon enkä laatinut mahdollisia aihioita, vaan kirjoitin hetkessä. Jos haluaa oppia kirjoittamaan rakenteellista tekstiä, koko vanha ajatusmaailma on uudistettava ja luotava se mokomakinJatka lukemista ”Intuitiivisesti intuitiosta”

LUKU 10: Erilaiset minät

Olin ehkä kolme- tai neljä-vuotias, kun rakensin roolini, panssarini ja suojan hauraan minuuteni ympärilleni. En tietenkään tietoisesti, enkä edes muista tätä prosessia, mutta näin se kävi. Jokainen lapsi tarvitsee ruokaa, suojaa ja rakkautta. Jos ruokaa ei tule, lapsi huutaa ja karjuu, kunnes sitä tungetaan suuhun. Sama konsepti toimii suojan pyytämisessa tai vaipan vaihtamisen suhteen, muttaJatka lukemista ”LUKU 10: Erilaiset minät”

Tammikuun loppu 2022

Härkää sarvista. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jokainen on oman onnensa seppä. Kukas sen kissan hännän nostais, jossei kissa itse. Elämä on rutiineissa, mutta kehittyäkseen on pyristeltävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tykkään kirjoitella pieniä pätkiä, ja teen sen hyvin, mutta kehittymiseen tarvitsen jonkin suuren ja pelottavan tavoitteen. Jonkin sellaisen, jonka äänen sanominenkin on mahdotonta jaJatka lukemista ”Tammikuun loppu 2022”

Luku 9: Pelko

Olen kai ihan tavallinen ihminen, joka pyrkii elämään ihan tavallista elämää ja pelkää kuolemaa. Kuten me kaikki. Paitsi että, kaikki edellisessä lauseessa on pielessä, sillä jos minä olen tavallinen, niin kaikki ponnisteluni ovat olleet turhaa. Kai meissä istuu jokin erityisyyden muotti tai tarve erottua, minulla se on kulminoitunut siihen, etten koskaan tunnetasolla riittänyt äidilleni jaJatka lukemista ”Luku 9: Pelko”

Luku 8: Itsetuntemus

Jostain syystä se, mitä kuvittelin identiteetikseni, on perustunut fyysisyyteen ja voimaan. Olen aina ollut vahva ja pystyvä siinäkin mielessä, etten koskaan kokenut olevani naisellinen. Minusta nainen pystyy samaan kuin mieskin, enkä ole koskaan odottanut ovia avattavaksi tai liehuvia helmoja käytettäväksi. Luulen, että äitini koki olevansa pettymys osoittautuessaan tytöksi, joka sittemmin vielä kaiken lisäksi tuli raskaaksiJatka lukemista ”Luku 8: Itsetuntemus”

Luku 7: Kohtaamisia

Silti ja kaikesta huolimatta minulle annettiin elämäntehtävä varsin aikaisessa vaiheessa, nimittäin kolmekymppisenä kaiken harhailun keskelläkin, juuri ihmiskroppa ja sen narinat alkoivat johdattaa. Jostakin kumpusi tieto, että meissä on enemmän potentiaalia kuin ymmärrämmekään. Että kemia ei ole yksinomainen eikä paras ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Että aivoissani lymyää ehkä muutakin kuin puskeva halu menestyä. Parantua. Hirvittävän, kauhistuttavan jaJatka lukemista ”Luku 7: Kohtaamisia”

Syyskuu 2021

Minulle syksy on aina ollut uuden alkua, kalenterin täyttämistä ja jonkin uuden projektin pyörittelyä. Kaipaan sitä. Kaipaan kovasti uutta lukuvuotta, uusia opiskelijaryhmiä ja ihan vaan Kansalaisopiston ilmoittautumislehden selailua. Ehkä kaikkein eniten kaipaan uutta kalenteria tai uutta minua. Sellaista rauhallista, vähään tyytyvää ja vähäeleistä. Uuden kalenterin voin tietenkin mennä ostamaan Barnes&Noblessilta, mikä olisi muutenkin ihana tekosyyJatka lukemista ”Syyskuu 2021”

Luku 6: Tunteet

Onnekseni minusta ei tullut uraohjusta, sillä se olisi ollut aivan liian jyrkkä tie tuhoon. Toivon, että jokin sisäinen tieto tai aavistus pelasti, sillä tajusin kyllä, etten kestä yhtään ristiriitoja tai yhteenottoja. Vetäydyn, käperryn suojakuoreeni ja murehdin yökaudet. Ainoa aseeni maailman pahuutta vastaan on aivojen etulohkokuori, se joka järkeistää, mittelee ja oivaltaa. Jo hyvin nuorena ymmärsin,Jatka lukemista ”Luku 6: Tunteet”

Luku 5 Ihmissuhteet

 Minulla on aina ollut paljon kavereita ja hyvät ihmissuhteet, joista olen halunnut pitää kiinni ja vaalia mitä vaalittavissa on. Minua pidetään reiluna tyyppinä ja varmaan myös ihan hyvänä kuuntelijana, sekä nykyisessä elämässäni erinomaisena verkostoitujana. Minusta on mukavaa tuoda ihmisiä ja osaamista yhteen, olla vieraanvarainen sekä hyvä ja rento emäntä. Osaan jakaa itsestäni juuri sen verran,Jatka lukemista ”Luku 5 Ihmissuhteet”

LUKU 4 Nöyrtyminen

Sukuni ei ole kovin kirkollista, joten siitä suunnasta on turha hakea ylenpalttista lohdutusta. Enemmän on aina auttanut luonto, puut, syyssateen omanlaisensa tuoksu ja vaeltaminen kanervikossa. Kivellä istuminen on yhtä epämukavaa kuin kirkon pehmustamattomassa penkissäkin, mutta kaupanpäälliseksi saa raitista ilmaa ja jos se itse itselle määritelty kivi sijaitsee neljänkymmenen minuutin kävelymatkan päässä, niin myös hyvää kuntoaJatka lukemista ”LUKU 4 Nöyrtyminen”