Välillä on ikävä bloggaamista ja sitä, että voi ottaa yhden pienen idean ja alkaa laajentaa sitä. Näin useimmat kirjoitukseni syntyivät: hetken mielijohteesta, yhdesta ajatuksesta, joka yhtäkkia leveni ja laveni. En koskaan suunnitellut ennakkoon enkä laatinut mahdollisia aihioita, vaan kirjoitin hetkessä. Jos haluaa oppia kirjoittamaan rakenteellista tekstiä, koko vanha ajatusmaailma on uudistettava ja luotava se mokomakinJatka lukemista ”Intuitiivisesti intuitiosta”
Kategoria-arkisto:minuus
LUKU 10: Erilaiset minät
Olin ehkä kolme- tai neljä-vuotias, kun rakensin roolini, panssarini ja suojan hauraan minuuteni ympärilleni. En tietenkään tietoisesti, enkä edes muista tätä prosessia, mutta näin se kävi. Jokainen lapsi tarvitsee ruokaa, suojaa ja rakkautta. Jos ruokaa ei tule, lapsi huutaa ja karjuu, kunnes sitä tungetaan suuhun. Sama konsepti toimii suojan pyytämisessa tai vaipan vaihtamisen suhteen, muttaJatka lukemista ”LUKU 10: Erilaiset minät”
Luku 9: Pelko
Olen kai ihan tavallinen ihminen, joka pyrkii elämään ihan tavallista elämää ja pelkää kuolemaa. Kuten me kaikki. Paitsi että, kaikki edellisessä lauseessa on pielessä, sillä jos minä olen tavallinen, niin kaikki ponnisteluni ovat olleet turhaa. Kai meissä istuu jokin erityisyyden muotti tai tarve erottua, minulla se on kulminoitunut siihen, etten koskaan tunnetasolla riittänyt äidilleni jaJatka lukemista ”Luku 9: Pelko”
Luku 8: Itsetuntemus
Jostain syystä se, mitä kuvittelin identiteetikseni, on perustunut fyysisyyteen ja voimaan. Olen aina ollut vahva ja pystyvä siinäkin mielessä, etten koskaan kokenut olevani naisellinen. Minusta nainen pystyy samaan kuin mieskin, enkä ole koskaan odottanut ovia avattavaksi tai liehuvia helmoja käytettäväksi. Luulen, että äitini koki olevansa pettymys osoittautuessaan tytöksi, joka sittemmin vielä kaiken lisäksi tuli raskaaksiJatka lukemista ”Luku 8: Itsetuntemus”
Luku 7: Kohtaamisia
Silti ja kaikesta huolimatta minulle annettiin elämäntehtävä varsin aikaisessa vaiheessa, nimittäin kolmekymppisenä kaiken harhailun keskelläkin, juuri ihmiskroppa ja sen narinat alkoivat johdattaa. Jostakin kumpusi tieto, että meissä on enemmän potentiaalia kuin ymmärrämmekään. Että kemia ei ole yksinomainen eikä paras ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Että aivoissani lymyää ehkä muutakin kuin puskeva halu menestyä. Parantua. Hirvittävän, kauhistuttavan jaJatka lukemista ”Luku 7: Kohtaamisia”
Kirjoittajapolku 