Tammikuu 2022

Tammikuu on tyypillisesti tavoitteiden asettamisen kuukausi, joten niinpä kai sitten. Halu kirjoittaa jotain julkaistavaa on suuri, mutta viimeisen vuoden aikana olen törmännyt siihen tosiseikkaan, että mikään kirjoittamani ei pääse riman yli. Ei edes heiluen. Olen siis vaiheessa, jossa näen kristallinkirkkaaksi puutteet ja lapsukset ja epäjohdonmukaisuudet ja heikkouden ja pienuuteni.

Viimeiseen puoleen vuoteen en ole kirjoittanut oikastaan mitään, sillä olen lukenut ja kuunnellut lukemasta ja kuuntelemasta päästyäni. Sekä hyviä, erittäin hyviä ja minun makuuni huonojakin kirjoja. Ja olen yrittänyt ottaa opikseni, mutten silti osaa arvioida tai analysoida sitä, mikä tekee kirjasta hyvän ja vielä paremman. Kun jotkut kirjat vain imaisevat mukaansa ja silloin liiallinen analyysi pilaisi lukunautinnon. Ja sitten minua ärsyttää, kun kirja alkaa vetävästi ja sitten mielenkiinto tyssää puolivälissä, vaikkei mikään ole kai kirjoittamistavassa tai -tyylissä muuttunutkaan.

Sillä sama pelko asuu omissanikin tuotoksissani. Tiedän, että pystyn tuottamaan luettavia ja jopa mielenkiintoisia tekstinpätkiä, mutta kun sivumäärä ylittää viisi, niin olen vaikeuksissa. Ja silti saatan lukea kirjan, josta en pidä, joka tyssää, jonka aihe ei kiinnosta loppuun asti ja pohdinnan jälkeen annan sitten 3 (ja puoli) tähteä. Kirjasta, josta en edes tykännyt.

Omien tekstien kanssa käy samoin; aluksi tykkään ja joka kerta kun aloitan lukemaan (uudelleen) ihmettelen, kuinka hyvin olen kirjoittanut. Kunnes. Mielenkiinto ja into tyssää. Alan nähdä vain kökkömäisyyksiä ja mustia aukkoja, joista selkeästi puuttuu sekä rivit että niiden väliset merkitykset. Miksen voi olla sellainen luonnonlahjakkuus, joka tuosta vaan ottaa ja kirjoittaa 55 000 merkkiä laatutekstiä? Ei minulla ole aikaa eikä kärsivällisyyttä tähän jahkaamiseen.

Siis varsinkaan kun en ole saanut elokuun jälkeen aikaan riviäkään!

Enkä siltikään halua tyytyä siihen, että kirjoitan hyviä blogitekstejä. Tai siis kirjoittaisin, jos kirjoittaisin niitä. Halu saada aikaan juonellista tekstiä vain vahvistuu, joten on pakko palata harjoitusohjelman pariin. Eli kirjoittamiseen. On vain tuotettava tekstejä ja hväksyttävä se, että iso osa on huonoa. Tai oikeammin sanottuna juuri sillä hetkellä siihen tilanteeseen sopimattomia hukkapaloja. Kuten tämä valitusvirsi.

Vuonna 2022 aion kirjoittaa. Enemmän kuin koskaan ennen. Raivaan siihen aikaa juuri nyt, tänä vuonna, tässä kuussa, ensi kuussa ja pitkin vuotta. En odota autuaita ja leppoisia vuosia, jolloin en enää muuhun pysty kuin raahautumaan läppärin ääreen, vaan tartun toimeen nyt. Pusken läpi omien tekosyitteni ja olkapäävaivojeni, sillä kyllä minä osaan, en vain ole viitsinyt.

Katan kirjoitusretriitit ovat osa arkeani! Itseäni uhmaten lupaan käyttää enemmän aikaa koneen äärellä vaikka se olisikin poissa liikunnasta, venyttelemisestä ja ulkoilusta. Koska ainahan voi luopua jostain muusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: