Saavuin Milwaukeen jos en nyt suurin, niin keskimääräisin odotuksin, sillä olin kuullut ja guuglettanut sen taidemuseosta, jonka vanha osa on Eero Saarisen suunnittelema. Matka oli vain pari tuntia ja poikkesin kahvillakin siinä välissä eli suunnittelin syöväni lounaan museossa ja sitten kierteleväni museota useamman tunnin.
Ilma ja museomiljöö olivat loistavat! Kahvilassa sain monta erilaista erikoiskahvia, mutta jono oli pitkä ja tarjolla oleva ruoka ei lainkaan sitä, mitä nettisivut lupasivat. Maksoin yli 10 taalaa salaatista, jossa oli, no salaattia ja muutama quinoahelmi. Onneksi olen oppinut kuljettamaan välipalapatukoita mukana, sillä ihan lähietäisyydellä ei ollut muuta lounaspaikkaa ja halusin siis viettää aikaa museossa.
Museo oli hieno – ja kallis. Sisäänpääsy oli liki 25 taalaa ja päälle parkkimaksu 9. Kyse oli sunnuntaipäivästä eli jostain olisin varmasti löytänyt halvemmankin parkin, mutten ollut etukäteen muistanut sitä tutkia. Tutkin mm. skadinaavisen näyttelyn, jossa esillä oli Fiskarssin sakset ja tietnkin Marimekkoa. Sitä löytyy jokapaikasta. Sitä oli myös myynnissä muun desingnin kanssa, mutta melko suolaisilla hinnoilla enkä tarvitse mitään. Mutta onhan se mukavaa nähdä pala suomalaista historiaa museoituna; voisin myös lahjoittaa yhden omista räsymatoistani, jos pyydettäisiin.
Milwaukee oli minulle kummallinen paikka! Koin reissuni ruokakriisin, sillä vaikka olen valmis lomalla antamaan periksi terveellisestä ruuasta, niin Milwaukeessa en saanut YHTÄÄN hyvää tai edes syötävää ateriaa muualta kuin ruokakaupasta. Ensinnäkin tarjolla ei ollut sitä, mitä luvattiin ja sitten ranskalaisetkin (hätäruokaa kunnei muuta saa) lilluivat äklömakeassa kastikkeessa. Palautin siis. Kiinalaisesta curry-ateriasta söin ehkä neljäsosan, sillä vaikka olin varautunut, että curry saattaa olla liian makeaa minun makuuni, niin syömättömyyteni perustui siihen, että annoksessa oli katkarapuja, noin 6 sipulia ja neljä porkkananviipaletta. Ei vaan menny alas. Katkaravut olivat toki hyviä!
Ihan muutenkaan en ollut tyytyväinen Milwaukeen palveluihin: hotellissa annettiin drinkkilippu, muttei viitsitty sanoa, ettei baarimikko ollut tullut töihin. Kun ihmettelin asiaa ja sanoin, että olen pettynyt kunnen saanut ruokaa tai juomaa, niin minulle ilmoitettiin, että kyllä ruokaa olisi saanut! En vain ymmärtänyt mennä kysymään keittiöstä, kun olen pöljänä tottunut tarjoilijoihin… hetken verran mietin, että olenko vain liian hyvään palveluun tottunut etelännainen, mutta kun sitten (väärä) palohälytys pamahti päälle yöllä, olin valmis häipymään Wisconsinista. Ymmärrän kyllä, että näitä sattuu, mutta anteeksipyyntö ja pahoittelu olisi ollut paikallaan.
Vietin kuitenkin vielä toisenkin päivän Milwaukeessa ja kävelin ehkä mainin verran keskustan Riverwalkia. Aivan loistavasti tehty turistipolku, jonka varrelta löytyi taidetta ja kaunista katseskeltavaa. Käveleskelin uudelleen myös Lake Michiganin rantoja (ja mm. veteraanipuistoa) katsellen ihmisiä piknikillä. Järvi on niin kaunis, maisemat loistavia, hienoja museoita on monta ja Milwaukeen vesitornikin näyttää aivan Tähkäpään linnalta. Löysin upeita asuinalueita ja majakan (se oli valitettavasti suljettu eli en päässyt kiipeämään).
Turistialueelta (third ward) poistuessani löytyi korutonta köyhyyttä, jos ajoi kaupungin läpi pienempiä teitä ja asuinalueiden lävitse. Olo oli välillä epävarma, kun tiesin, ettei ihan kaikkialla kannata ehkä yksin kulkea ja rähjäisyys pisti paikoitellen silmään. En pelännyt, mutten tokikaan kävellyt missään illalla. Asuintalot eivät ylipäänsä mielestäni olleet mitenkään erityisen huonokuntoisia, mutta liikerakennukset niiden völissä olivat ilman ikkunoita, roskaisia ja huonosti kohdeltuja. Luultavasti en ajanut köyhimpien alueiden läpi, Milwaukee on laaja kaupunki ja sisältää sekä yltiöpästä kauneutta että surullista rosoa. Kodittomia en huomannut, eikä niitä tilastojen mukaan pitäisi paljoa ollakaan. Yli 70% asukkaista on valkoisia (vaikka minua ärsyttää kirjoittaa näitä tilastoja, ne ovat elävää elämää täällä) ja sanotaan, että valitettavasti Milwaukee on hyvin segregoitunut eli eriväriset ihmiset asuvat aivan eri alueilla. Siltä myös näytti.
Milwaukee oli siis hyvin ristiriitainen kokemus! Siellä oli mielettömän kauniita elementtejä, mutta perusasiat eivät toimineet (minun mieleni mukaan). Lähdin hyvillä mielin kohti St. Louisia.
Aiemmat osat:
Seuraavaan osaan: Saint Louis
Kirjoittajapolku 